From Harva's Survey of Permian Religion

This is the fourth part of a series of translations from Uno Holmberg's Permalaisten uskonto (The Religion of the Permian Peoples; Helsinki, 1914) — the foundational Finnish-language survey of Votjak (Udmurt) and Komi-Zyrian religion. The first part, "Komi-Zyrian and Votjak Sacred Cosmology," covers the three-layered cosmos, the sky gods Inmar and Jen, and the water spirits. The second part, "Forest Spirits and the Sacred Bear," covers the forest spirit nules-murt, the malign beings, and the bear as sacred ancestor. The third part, "Nature Deities and Seasonal Rites," covers the sun, thunder, earth, grain-soul, rivers, fire, frost, and the sacred calendar. This fourth part completes the series by translating the remaining sections of Holmberg's sixth chapter — the intimate domestic spirits that share the household with the living, and the mysterious birth-deity Kilt'shin who walks the edges of the fields in white.

The household spirits described here are the small gods of daily life — the korka-murt who lives beneath the floorboards and spins at night when the women have not finished their work, the gid-murt who braids his favorite horses' manes in the stable, the munt'so-murt who hides your clothes in the bathhouse corner. These are not the great sky powers or the terrifying forest beings; they are the spirits of the hearth, the barn, the threshing floor, and the sauna — the places where the Permian peoples spent most of their waking hours. Around them cluster the most intimate rituals: the black sheep slaughtered beneath the floorboards when the spirit grows angry, the "house-wedding" feast when a family moves to a new home, the spruce tree planted in the under-floor corner while the householder kneels with a cup of kumyshka and a branch, asking Inmar for peace until death.

Standing apart from the household spirits is Kilt'shin — the white-clothed figure who walks along the furrow-ridges in the grain fields, tenderly lifting fallen stalks, who has gradually absorbed the functions of older spirits and who the Votjaks themselves sometimes compare to Christ, sometimes to an angel, sometimes to a prophet. At the deepest root, Kilt'shin is a birth-deity, whose very name derives from kildini — "to beget, to give birth, to create." The female Kilt'shin-mumi, first recorded by Rytshkov in the eighteenth century as "Kaldyni mumas," was worshipped as the mother of Inmar himself.

Holmberg (who later changed his name to the more Finnish form Harva) drew on Russian and German fieldwork reports from the eighteenth and nineteenth centuries — Rytshkov, Georgi, Aminoff, Vereshtshagin, Pervuhin, Miropoljskij, Wichmann, Gavrilov, Vasiljev, Shestakov, Aptiev, Rogov, Pallas, and many others. His Finnish text is a secondary scholarly account, not a primary-source translation from Votjak or Komi; translating his Finnish into English constitutes a genuine act of translation from the Finnish source language. No English translation of Permalaisten uskonto has ever been published.

I. The Two Classes of Spirits

The gods and spirits that the Votjaks worship alongside the dead can, according to their origins, be divided into two principal groups. These we call human-like spirits and nature spirits.

Human-like spirits are chiefly the spirits of the home, the forest, and the water.

Of the first-named, the most common are the spirits of the dwelling-house, the cattle-yard, and the sauna.

II. The House Spirit — Korka-murt

The spirit that dwells in the house the Votjaks call korka-murt ("house-person") or korka-kuzo ("house-master"). In Kazan province I heard it called also dürt-kuzo ("homestead-master"), and from Sarapul district Vereshtshagin gives its name as busturgan. Its most common dwelling-place is beneath the floor, for which reason it is sometimes heard called vizh-ul kuzo ("under-floor master"). As the word murt ("person") already suggests, this spirit is human in form. Miropoljskij says that it reveals itself only rarely, but when it does, it foretells death or other misfortune. When it appears, it sometimes has the likeness of the master of the house. Generally korka-murt is a good and needful being, for it protects the household from foreign spirits and watches over the welfare of the home in every way. Sometimes it even takes part in human affairs. The Votjaks know how to tell that it begins to spin at night, for instance, when the women for one reason or another have not managed to finish their day's work. When the house spirit has cause to be angry, it torments people as a nightmare, tangles their hair and beard during sleep, and hinders the success of their labors. Small children the Votjaks never leave alone in the house, for they believe that korka-murt exchanges the infants.

III. Sacrifices to the House Spirit

In the event that the house spirit has in one way or another shown itself to be angry, it must be appeased as quickly as possible with a sacrifice. The sacrificial animal, for which the Votjaks most commonly use a black sheep, must be slaughtered beneath the floor, in korka-murt's dwelling-place. For this reason the sacrifice is called gulbet's-taka ("under-floor sheep") and the sacrificial slaughter gulbet'se vandon ("slaughtering in the under-floor"). In the ceremony, in which the head of the household serves as the sacrificial priest, only the family itself takes part, for it is not fitting to give sacrificial food to strangers. As evidence of how particular the Votjaks are in this regard, let it be mentioned that not even the family's daughter may taste the gulbet's-taka offering after she has been "promised" to a husband. The sacrificial meats and bones meant for the house spirit are buried in a pit dug beneath the floor, into which the animal's blood is also poured during the slaughter. The sacrificial food is usually boiled and eaten in the dwelling-house itself.

Besides occasional sacrifices, regular scheduled slaughters are also performed for korka-murt in some places. Aminoff relates that the Votjaks — probably in Sarapul district — sacrifice in autumn, after the fieldwork is finished, a goose or duck as well as porridge to the house spirit. The bird's bones and the porridge together with a spoon are placed into the ground in the left corner, where there is an opening. During the sacrificial ceremony the following kind of prayer is read: "Osto, my Inmar, great Inmar! I hereby sacrifice a goose to the under-floor master. Do not frighten us! Accept our offered sacrifice with favor. Grant me and my family and household peace and happiness. Let the sown grain prosper." In another place the same author tells of the householder in Sarapul's Bödja village sacrificing a ram as an under-floor offering in autumn before Pokrov Day (October 1, Old Style). In this report, however, the name mu-kilt'shin has come in place of the spirit's original name. Also in Kazan province, as Miropoljskij knows, the house spirit's sacrifice is performed annually in autumn. In the Osa and Birsk districts I heard that annual sacrifices are offered to it in some places in autumn, in others in summer about a week before St. Peter's Day, when it is the Votjak custom to drive the sheep home for shearing. If a suitable sacrificial sheep does not happen to be found in the flock, the ceremony is postponed to a later time; for the present only a sacrifice-promise is made with porridge. However, even of the porridge a portion must be buried in the under-floor.

IV. The New-House Ceremony

Above all, the Votjaks consider it their duty to sacrifice to korka-murt when they first settle into a new house. Already Georgi knew to tell that the Votjaks, when moving to a new house, sacrifice a black sheep or boil — as the poor do — a thick porridge. Moving into a new house (korka-piron) has in all Votjak regions become a festive occasion, which in Kazan province is called korka-suan ("house-wedding") and in the Glazov and Sarapul districts korka-sektan or korka-murt-sektan ("house feast" or "house spirit's feast"). All relatives and friends then arrive in large numbers for the banquet, bringing with them gifts of many kinds. The most important ceremony is the slaughter of the sacrifice in the new house's under-floor space. Vereshtshagin says that it is the custom among the Votjaks of Sarapul district that the householder, when settling into the new house, goes with his wife into the under-floor, bringing with him pancakes and kumyshka as well as a young spruce tree the length of a forearm, and makes a sacrifice-promise — gulbet'se siziskon. The householder sets up the spruce tree in the corner, takes a branch from it in his hand, and kneels beside the spruce. The wife spreads a tablecloth before him and places upon it a pancake. After this she pours kumyshka into a cup and gives it to her husband. He now begins, holding the cup in his right hand and the branch in his left, to read a prayer, asking Inmar that the house which He has granted may be good to dwell in until old age and death, and at the same time promises to sacrifice a black sheep and other four-footed animals. When the prayer is finished he drinks kumyshka and also tastes the pancake. The promised sacrifice is fulfilled later, either in the house or beneath the floor. While the sacrificial meat boils, the householder worships on his knees, asking for the new home happiness, riches, and every good thing, and at the same time points out that he is now fulfilling the promise he gave. The bones of the sacrificial beast are buried in the earth. The ceremony is called gulbet'se taka vesan ("under-floor sheep sacrifice").

Vasiljev, who names mu-kilt'shin as the recipient of the sacrifice, reports that the sacrifice-promise given when moving into a new house is usually fulfilled the following autumn. On the day of sacrifice nothing may be given away from the house, nor may the sacrificial animal be slaughtered on bare earth but only upon spruce branches. Certain body parts — the right shoulder-blade, a rib, the head, legs, lungs, and liver — must be boiled separately. A portion of all sacrificial foods is buried in the under-floor. He further reports of an ox sacrifice that was slaughtered in the yard when moving into a new house. Into a pit dug in the yard a portion of the meat and bones was buried for the benefit of the earth spirit. In Kazan province, according to Gavrilov, it is the custom on this occasion to sacrifice to korka-kuzo not only black sheep but also domestic fowl, excepting chickens.

That in some places it has been the custom among the Votjaks to carry the spirit from the old dwelling to the new when moving house, we have already mentioned, on the basis of Aminoff's reports, in connection with kuala worship. In Glazov district too, memories of this custom appear to have survived. This is clearly evident from Pervuhin's remark that when korka-murt moves with the household from the old house to the new, it is most often called "the old person" (vuzh-murt). Of the feasting of korka-murt (korka-murt sektan) only the memory remains in these regions that an ox had to be slaughtered for the house spirit on that occasion.

When choosing the site for a house the Votjaks are very particular, lest they in any way come to establish their dwelling in a place where evil spirits reside. Shestakov says that when a Votjak intends to build a new dwelling, he turns to a seer to have a favorable place pointed out. Aptiev, who describes the Votjaks of Osa district, reports that when a new house is to be founded, straw is burned at the building site in case there happens to be a path on the ground, so that evil spirits will not walk along it. Gavrilov knows that it is the custom of the Votjaks of Kazan province to move into the new building as soon as the oven is completed, for otherwise peri (the devil) might begin to take up residence in it, and thereafter it would be difficult to drive away.

V. The Barn Spirit — Gid-murt

The Votjaks call the spirit of the cattle-yard gid-murt ("barn-person") or gid-kuzo ("barn-master"). It too is human-like, a good spirit that, dwelling in the barn, looks after the cattle and their increase and protects them from predators and cattle diseases. The barn spirit also watches over the cattle's food, for the Votjaks believe that it drives away its counterpart from another household every time the latter comes to steal fodder from the neighbor's barn. Pervuhin reports that the Votjaks of Glazov district believe gid-murt principally to dwell in the horse stable. Those horses it favors it cherishes and feeds, sometimes even braiding their mane and tail, but others that it dislikes it torments, driving them to exhaustion during the night. He mentions a story of how one householder smeared tar on his horse's back, and coming to the stable the next morning saw sitting upon it a small old man half a cubit in height. According to another tale, the barn spirit appears as a bear, leaving bear tracks behind it.

Just as to korka-murt, both occasional and regular sacrifices are performed to gid-murt. Among the Votjaks of Birsk district it is customary during cattle diseases to sacrifice a capercaillie in the barn when cows fall ill, and a pair of pike for the health of horses. In some regions it is customary to perform the said fish sacrifice once for each foal, so that the horse will become as splendid and glistening as a pike. On this occasion, however, the fish are not boiled but buried raw in the cattle-yard.

The annual sacrifices in honor of the barn spirit take place both in spring, when the cattle are driven out to pasture, and in autumn, when they return to the barn. In most regions it has now become the custom to perform in spring only a promise-sacrifice with bread or porridge, which is fulfilled only in autumn, provided the cattle while at pasture have remained healthy and increased. The sacrifice, in which only the household takes part, closely resembles the above-described under-floor sacrifice, the only difference being that the offerings meant for gid-kuzo are buried in the ground of the cattle-yard. The sacrificial animals too are the same as in the under-floor sacrifice. In describing one barn sacrifice, Aminoff mentions that the sacrificial pit was dug at the foot of the post supporting the cattle-yard's roof. In the prayer, in which the name of Inmar also appears, the cattle-yard is asked to be filled with fat horses and milking cows. Miropoljskij says the following prayer was read to gid-kuzo: "Be healthy and strong, drive away the stranger, protect the cattle, and drive all evil from the house."

VI. The Sauna Spirit and Other Domestic Spirits

The spirit of the sauna is munt'so-murt ("sauna-person") or munt'so-kuzo ("sauna-master"). In Glazov district it is also called ted'i-murt ("white person"). It dwells in the dark corner of the sauna and has the appearance of a tall, middle-aged man, dressed in a white shirt and bast shoes. In Sarapul district it has long hair and one eye. It speaks and cries like a nursing infant. It shows itself to people only before some misfortune. In Kazan province and other southern Votjak regions it is a small, dwarf-like, hairy creature. The sauna spirit plays tricks on those bathing in the sauna: sometimes it hides the undergarments, sometimes it ties the sleeve of a shirt or turns it inside out, thus hindering the dressing. By nature it is worse than the previously mentioned spirits. It is not good to go to the sauna alone, nor should one quarrel or speak aloud there. Just as the house spirit, the sauna spirit too exchanges infants. In both cases an iron or other metal piece is used as an amulet. No sacrifice is generally performed for the sauna spirit. Only Gavrilov knows of a sacrifice to it when a new sauna is to be consecrated. A duck, which is used as the offering, is slaughtered in the sauna but boiled and eaten in the dwelling-house. If no sacrifice is performed on this occasion, the sauna spirit may take offense. However, the author notes that this sacrificial ceremony is not common among the Votjaks.

Besides the aforementioned household spirits there are several more that are not known in all Votjak regions. Such is, in the Glazov and Sarapul districts, obin-murt ("threshing-barn person"), to which, as Satrapinskij knows to tell, the northern Votjaks sacrifice in autumn in the threshing-barn, so that the spirit will not grow angry and frighten people, but will protect the barn from fire and wind. The said sacrifice ceremony, most commonly known by the name ikem-ves or it'im-ves ("barn sacrifice"), is practiced also in those Votjak regions where the threshing-barn is not said to have a particular spirit. The sacrificial animal — usually a duck or goose, sometimes also a sheep — is slaughtered by the head of the household in the barn or on the threshing floor, where the blood is also poured out. The meats are boiled at home, after which one goes to the slaughter-place with the food to pray. Finally the remains of the sacrifice and the bones are buried beneath the barn. In former times larger beasts appear to have been sacrificed, for in the oldest description of threshing-barn worship, from 1842, concerning the Votjaks of Malmyzh district, a horse is mentioned as the sacrificial animal. Besides the blood sacrifice, it is also customary to leave a sheaf of grain on the barn's rafters after threshing for the spirit's benefit.

In addition, a pair of household spirits must be mentioned, one of which is the southern Votjaks' malevolent albasti, which dwells in uninhabited buildings, and the other the nulliskis known in Sarapul district. To rid themselves of the former, the Votjaks make it their practice to tear down or burn all old, disused dwellings as soon as possible. The latter is cat-shaped and helps its owner by carrying grain to it from other people's granaries. The human origin of this spirit too is shown by the Votjak belief that if the "cat" is killed, the very person who owned the said spirit dies. Neither of these last-mentioned spirits receives sacrifice.

VII. The Komi-Zyrian Parallels

When one compares the Votjak household spirits with those of neighboring peoples, one notices that they are in all respects similar to the latter. Already Pervuhin remarks that the korka-murt of the Glazov district Votjaks differs in no respect from the Russian neighbors' domovoj spirit, and indeed it is sometimes called even by the name susjetka, borrowed from the Russians. By the same name the Komi-Zyrians too call their house spirit, whose spirit-beliefs generally have conformed to Russian folk religion. The Komi-Zyrians' susjetka likewise dwells, just as the Votjaks' korka-murt, beneath the floor of the house, where the sacrifice for it must be placed. Among them too it is a good spirit that tends and protects the household. But when it grows angry, adversities come: handicrafts do not prosper and the cattle grow thin, for the house spirit neglects to feed them. Sometimes it oppresses a person as a nightmare or kisses them during sleep so that painful blisters appear on the lips. Sometimes it spins or clatters loudly, as if building something, but this is not a good omen, for such things are followed by death or some other misfortune. When moving into a new house, it was also the custom among the Komi-Zyrians to appease the house spirit with sacrifices. Rogov reports that when a Komi-Zyrian moves into a new house, he takes the holy icon from the corner and at the same time descends into the under-floor of the old house, calling out to the house spirit, saying: "My susjetka, my brother, let us go to the new home. As we lived in the old one, so let us live also in the new home. Love my cattle and my household." In the new house the icon is placed in the corner, but the house spirit is invited to settle in the under-floor. According to the general Komi-Zyrian understanding, the house spirit does not move into the new building until the house's oven has been completed. The Komi-Zyrians also believe the house spirit to dwell in forest cabins.

Just as the Russian domovoj, the Komi-Zyrian house spirit is therefore at the same time the spirit of both the dwelling-house and the cattle-barn. Among the Votjaks, by contrast, the dwelling-house and the cattle-yard have differently named spirits. So it is also among their southern neighbors the Tatars, whose öi-ejäse ("house-master") and abzar-ejäse ("barn-master") correspond not only in name but in all the associated beliefs and sacrifices perfectly to the above-mentioned Votjak spirits, so that one is compelled to assume the Votjaks have borrowed them wholesale from their more culturally advanced neighbors. Foreign spirits among them are also albasti, obin-murt, and nulliskis, of which the first two are already by their names shown to be the former of Tatar origin, the latter — obiri, from the Russian ovinj, i.e. kiln-barn — of Russian origin; from the same people's direction has likely come also nulliskis ("the carrier"), which corresponds to the Finnish para. The Komi-Zyrian counterpart of the Votjak sauna spirit is pivsan-olisa ("sauna-dweller") or pivsanaika ("sauna-man"), and of the barn spirit rinish-olisa ("barn-dweller") or rinish-aika ("barn-man"). The spirit corresponding to albasti among them is the kikimora, borrowed from the Russians name and all, which like the former is an evil spirit dwelling in abandoned buildings.

VIII. The Origins of Household Spirit Worship

Thus all the above-mentioned household spirits of the Permian peoples appear to be foreign and brought by comparatively late cultural contact. Not even all the buildings in which these spirits are believed to dwell are entirely original and ancient. The under-floor dwelling-place of korka-murt itself clearly attests that this house spirit cannot have been worshipped by the Votjaks in the era when they lived in the old kuala dwelling, which has no under-floor at all. As for the cattle spirit gid-kuzo, it has already been shown that both the Komi-Zyrians and the Votjaks originally worshipped only the dead as protective spirits of the cattle. Finally it may be worth noting one further point, to which Pervuhin has already drawn attention: that the newer, more developed household spirits have never been given a dwelling in the kuala — where the Votjaks' own protective spirits of home and family, the ancestors, dating back to the Finno-Ugric era, reside.

IX. Kilt'shin — The Birth-Deity and Field Guardian

Among the human-like spirits of the Votjaks, though greatly differing from the rest, must also be counted kilt'shin or kildisin (Glazov district), which, because of its white appearance and garments, is also called ted'i kilt'shin ("white kilt'shin"). The Votjaks claim that it is the intermediary between humans and Inmar. As with the other human-like spirits, there exists a rich store of stories about kilt'shin. These differ from the foregoing, however, in their legend-like content. They tell how kilt'shin in the old days walked upon the earth performing miracles, uttering prophecies, and reminding people of their duties toward their fellow humans. Sometimes it appears in the company of another unnamed person. Very common in all Votjak regions is the tale of kilt'shin as guardian of the grain fields. According to it, the spirit is in the habit of walking along the ridges between furrows — which must be left wide when ploughing — so that the grain will not touch kilt'shin's white cloak. As it walks, it shows tenderness to the plants by lifting and supporting stalks that the wind has overturned. As the one who walks along the field's ridges, kilt'shin is called in Sarapul district mezha-ut'is ("boundary-watcher").

As a many-sided guardian spirit, kilt'shin has gradually begun to displace some of the Votjaks' older, more original spirits. Most often the exchange of spirits is, however, more nominal than real in nature, for the beliefs and sacrificial ceremonies attached to the former spirits have in most cases survived unchanged even as the names changed. In place of the old vu-murt has come vu-kilt'shin; in place of the household spirits, dürt-kilt'shin and gid-kilt'shin. More common are dü-kilt'shin ("grain kilt'shin") and mu-kilt'shin ("earth kilt'shin"). Under the name kilt'shin alone, sometimes also nuni-kilt'shin ("child kilt'shin"), the Votjaks worship this divine being solely as the protective spirit of childbirth and children. For this reason it is their custom to sacrifice a white sheep to kilt'shin at the birth of a child. The sacrifice, which is called kilt'shin-taka ("kilt'shin sheep"), is slaughtered in the yard, where also the remains of the sacrifice are burned in fire. In the prayer, health, happiness, and many days of life are asked for the newborn. Usually, however, the kilt'shin sacrifice is not performed immediately on the day of birth but initially only a sacrifice-promise is made. The fact that in Glazov district the kilt'shin-taka sacrifice is not known — even though very original birth-related sacrifice customs, such as the memorial feasts for the dead, have been preserved there — arouses suspicion as to whether the kilt'shin-taka of even the southern and eastern Votjaks is of indigenous origin. It must be noted, however, that an entirely analogous sacrifice ceremony is found also among the Cheremis.

Both the appearance of kilt'shin and the stories connected with its name show that this spirit, as it presents itself today, has merged with legendary divine beings of a later age. The abundant legend-treasures preserved among the Little Russians, which include several that correspond almost word for word to the Votjak kilt'shin stories, show both to be of the same Christian origin. The same opinion is held by the Votjaks themselves. Sometimes they call kilt'shin an angel, sometimes a saint, sometimes a prophet. Very commonly it is also compared to Christ. Indeed Jesus Christ sometimes appears in Votjak sacrifice-prayers as a synonym for kilt'shin. The Votjaks' legendary kilt'shin corresponds exactly to the Cheremis puirsho.

Sometimes alongside the male kilt'shin there also appears the female kilt'shin-mumi. She is first mentioned by Rytshkov, who calls her "Kaldyni mumas" (birth-mother). The author states that this goddess holds first place after Ilmer (Inmar), and that the Votjaks claim she is Ilmer's mother. Women pray to her for the birth of children and maidens for a happy marriage, and they offer her a white sheep as sacrifice. Georgi calls her "Mukalzin," "Mutzien kalzin," and "Mumu kalzyn," and reports that the Votjaks consider her the mother of Inmar, who rules over the harvest of the land and the fertility of humans and animals. In the later source literature the same names appear uncritically borrowed from Georgi. Pallas, whose account is older than the preceding, mentions only the names "Mu kalzin" and "Muldsien kalzin" as designations for the earth deity. It is quite probable that muzem-mumi ("earth-mother"), which will come up later, has influenced the gender of mu-kilt'shin. At least today, mu-kilt'shin mumi corresponds both conceptually and in its sacrifices to muzem-mumi. Be that as it may, in any case Rytshkov's report speaks of a female kilt'shin as the goddess of birth. Even though his statement that the Votjaks say the deity "Kaldyni mumas" is the mother of God (Ilmer) has something legendary about it, it still seems likely that kilt'shin was among the Permian peoples already in the pagan era a spirit of conception and birth. This is suggested by the very name of the spirit, which derives from the word kildini ("to beget, to give birth, to create"). The goddess "Kaldyni mumas" mentioned by Rytshkov corresponds exactly to the Cheremis shotshen-ava ("birth-mother").

Colophon

Translated by the tulku Kaltaś (New Tianmu Anglican Church), March 2026.

Source language: Finnish. The source is Uno Holmberg (later Harva), Permalaisten uskonto (The Religion of the Permian Peoples; Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1914). The Project Gutenberg edition (ebook #61164) was the text consulted; the Finnish plain-text file was read directly in Finnish, and this English is independently derived from that Finnish. No English translation of Permalaisten uskonto was consulted — none exists.

Note on the author's name: The author published this 1914 work under the name Uno Holmberg. He later changed his surname to the more Finnish form Harva, and is more commonly cited in later English-language scholarship as Uno Harva. Both names refer to the same person.

Translation method: This is a translation of Holmberg's Finnish scholarly text — not a translation of original Votjak or Komi-Zyrian primary sources. Holmberg's text is a secondary ethnographic account written in Finnish, drawing on Russian and German primary fieldwork sources: Rytshkov, Georgi, Pallas, Aminoff, Vereshtshagin, Pervuhin, Miropoljskij, Wichmann, Gavrilov, Vasiljev, Shestakov, Aptiev, Rogov, Satrapinskij, and many others, all cited in his original text. Translating Holmberg's Finnish into English constitutes a genuine act of translation from the Finnish source language; it does not constitute translation from the Votjak or Komi-Zyrian originals. The colophon is honest about this: this is Finnish scholarly text made accessible in English, not a primary-source translation of Komi or Udmurt sacred texts.

On coverage: The passages translated here cover the household-spirit material from Section 6 ("Ihmisenkaltaiset haltiat ja niiden palvonta" — "Human-like spirits and their worship") of Holmberg's book, along with the Kilt'shin section from the same chapter. These sections were the remaining untranslated portions of Section 6; the forest-spirit and bear material from the middle of Section 6 was translated previously as "Forest Spirits and the Sacred Bear — From Harva's Survey of Permian Religion." Together with the companion translations — "Komi-Zyrian and Votjak Sacred Cosmology," "Forest Spirits and the Sacred Bear," and "Nature Deities and Seasonal Rites" — this file completes the English translation of Holmberg's ethnographic account of Permian religion from Permalaisten uskonto.

On the peoples: Holmberg distinguishes throughout between votjakit (Votjaks, i.e., Udmurts) and syrjänit (Syrjani, i.e., Komi-Zyrians). The Tatars and Cheremis (Mari) are mentioned as neighboring peoples whose religious practices influenced the Permian traditions. This translation preserves these ethnic distinctions as Holmberg makes them.

On key terms:

• korka-murt / korka-kuzo — the Votjak (Udmurt) house spirit; called also dürt-kuzo ("homestead-master"), busturgan, vizh-ul kuzo ("under-floor master")
• gid-murt / gid-kuzo — the barn spirit, dwelling in the cattle-yard and horse stable
• munt'so-murt / munt'so-kuzo — the sauna spirit; called also ted'i-murt ("white person") in Glazov
• obin-murt — the threshing-barn spirit
• albasti — a malevolent spirit of Tatar origin dwelling in abandoned buildings
• nulliskis — a cat-shaped spirit that steals grain for its owner; corresponds to the Finnish para
• susjetka — the Komi-Zyrian house spirit, borrowed from the Russian domovoj tradition
• kilt'shin / kildisin — the white-clothed intermediary between humans and Inmar; birth-deity; from kildini ("to beget, to create")
• kilt'shin-mumi / Kaldyni mumas — the female birth-deity; mother of Inmar; the earth-mother as birth-giver
• gulbet's-taka — "under-floor sheep"; the sacrifice to the house spirit
• korka-suan — "house-wedding"; the feast for moving into a new house
• korka-piron — the act of moving into a new house
• kumyshka — home-brewed spirits used in sacrifice ceremonies
• kuala — the ancient Votjak worship house where the ancestors dwell; the household spirits never entered the kuala
• puirsho — the Cheremis (Mari) figure corresponding to Kilt'shin
• shotshen-ava — the Cheremis (Mari) "birth-mother," corresponding to Kilt'shin-mumi

Compiled and formatted for the Good Work Library by the New Tianmu Anglican Church, 2026.

🌲

Source Text: Finnish passages from Holmberg, Permalaisten uskonto (1914)

Source: Uno Holmberg, Permalaisten uskonto (Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1914). Project Gutenberg ebook #61164, plain text file. Full text of the translated sections from the staged source extract (holmberg_permi_cosmogony.txt, Section 6).

Section 6, opening — The Two Classes of Spirits (lines 39–49)

Ihmisenkaltaiset haltiat ja niiden palvonta.

Votjakkien jumalat ja haltiat, joita he palvovat vainajien ohella, voidaan niiden alkuperään nähden jakaa kahteen pääryhmään. Sen mukaan nimitämme niitä ihmisenkaltaisiksi ja luonnon-haltioiksi.

Ihmisenkaltaisia ovat etupäässä kodin-, metsän- ja veden-haltiat.

Ensiksimainituista ovat yleisimmät asuintuvan-, karjapihan- ja saunan-haltiat.

The House Spirit — Korka-murt (lines 51–69)

Tuvassa asustavaa haltiaa votjakit nimittävät korka-murt ("tupa-ihminen") tai korka-kuzo ("tupa-isäntä"). Kasanin läänissä kuulin sitä nimitettävän myös dürt-kuzo ("talo-isäntä") ja Sarapulin piiristä mainitsee Vereshtshagin sen nimenä busturgan. Sen yleisin asuinpaikka on lattianalusta, jonka vuoksi sitä toisinaan kuulee nimitettävän nimellä vizh-ul kuzo ("lattianalainen isäntä"). Kuten jo murt ("ihminen") sanasta voi päättää, on tämä haltia ihmisen muotoinen. Miropoljskij sanoo, että se näyttäytyy vain harvoin, mutta kun se tapahtuu, ennustaa se kuolemaa tai muuta onnettomuutta. Ilmestyessään se on joskus talon isännän näköinen. Yleensä korka-murt on hyvä ja tarpeellinen olento, sillä se suojelee perheenväkeä vierailta haltioilta sekä valvoo kaikin tavoin talon parasta. Joskus se ottaa osaa myös ihmisten toimiin. Votjakit tietävät kertoa, että se esim. alkaa yöllä kehrätä, jolleivät naiset syystä tai toisesta ole ehtineet päättää päivätyötään. Kun tuvanhaltia saa aiheen suuttua, kiusaa se ihmisiä painajaisena, pörröttää maatessa hiukset ja parran sekä ehkäisee töiden onnistumista. Pieniä lapsia votjakit eivät milloinkaan jätä yksin tupaan, sillä he uskovat, että korka-murt vaihtaa pienokaiset.

Sacrifice to the House Spirit — Prayer text (lines 86–106)

Satunnaisten uhrien ohella toimitetaan korka-murtille toisin paikoin määräaikaisiakin teurastuksia. Aminoff kertoo, että votjakit (luultavasti Sarapulin piirissä) uhraavat syksyllä peltotöiden päätyttyä tuvan haltialle hanhen tai sorsan sekä myös puuroa. Linnun luut ja puuro ynnä lusikka pannaan maahan vasempaan nurkkaan, jossa on aukko. Uhritoimituksessa luetaan seuraavanlainen rukous: "osto, Inmarini, suuri Inmarini! Täten uhraan lattianalaiselle isännälle hanhen. Älä säikytä meitä! Ota tarjoomamme uhri suosiolla vastaan. Anna minulle perheineni, huonekuntineni rauhaa ja onnea. Anna kylvetyn viljan menestyä." Toisessa paikassa sama kirjailija kertoo talonisännän Sarapulin Bödjassa uhraavan syksyllä ennen pokrovan päivää (l/X v.l.) oinaan lattianalaisena uhrina. Tässä tiedonannossa on kuitenkin mu-kilt'shinin nimi tullut haltian alkuperäisen nimen sijalle. Myöskin Kasanin läänissä, kuten Miropoljskij tietää, toimitetaan tuvanhaltian uhri vuosittain syksyllä. Osan ja Birskin piirikunnissa kuulin sille uhrattavan vuotuisia uhreja toisin paikoin syksyllä, toisin paikoin kesällä n. viikkoa ennen Pietarin päivää, jolloin votjakeilla on tapana ajaa lampaat kotiin kerittäviksi. Jollei sopivaa uhrilammasta sattuisi laumasta löytymään, lykätään toimitus tuonnemmaksi, sillä kertaa tehdään vain puurolla uhrilupaus. Kuitenkin on puurostakin osa kuopattava alustaan.

The New-House Ceremony (lines 108–148)

Ennen kaikkea votjakit pitävät velvollisuutenaan uhrata korka-murtille silloin, kun he ensi kerran asettuvat uuteen tupaan. Jo Georgi tietää kertoa, että votjakit muuttaessaan uuteen taloon uhraavat mustan lampaan tai keittävät, kuten köyhät tekevät, sakean puuron. Uuteen tupaan muutto (korka-piron) on kaikilla votjakkialueilla muodostunut juhlahetkeksi, jota Kasanin läänissä nimitetään korka-suan ("tupa-häät") ja Glazovin ja Sarapulin piireissä korka- tai korka-murt-sektan ("tupa-" tai "tuvanhaltian kestitys"). Kaikki sukulaiset ja ystävät saapuvat silloin runsaslukuisina pitoihin tuoden mukanaan monenlaisia lahjoja. Tärkein toimitus on uhrin teurastaminen uuden tuvan alustassa. Vereshtshagin sanoo Sarapulin piirin votjakeilla olevan tapana, että isäntä, asettuessaan uuteen taloon, menee emäntineen alustaan vieden mukanaan ohukaisia ynnä kumyshkaa sekä nuoren kyynärän kokoisen kuusen ja tekee uhrilupauksen gulbet'se siziskon. Isäntä pystyttää nurkkaan kuusen, ottaa siitä oksan käteensä sekä asettuu polvilleen kuusen ääreen. Emäntä levittää hänen eteensä pöytäliinan ja asettaa sille ohukaisen. Sen jälkeen hän vielä vuodattaa kumyshkaa pikariin ja antaa sen miehelleen. Tämä alkaa nyt, pitäen oikeassa kädessä pikaria, vasemmassa oksaa, lukea rukousta pyytäen Inmarilta, että tupa, jonka tämä on hänelle suonut, olisi hyvä asua vanhuuteen ja kuolemaan asti sekä lupaa samalla uhrata mustan lampaan ynnä muita nelijalkaisia eläimiä. Rukouksen päätyttyä hän juo kumyshkaa sekä maistelee myös ohukaista. Luvattu uhri pannaan myöhemmin täytäntöön joko tuvassa tai lattian alla. Uhrilihan kiehuessa isäntä palvoo polvillaan pyytäen uudelle kodille onnea, rikkautta ynnä kaikkea hyvää sekä huomauttaa samalla, että hän nyt täyttää antamansa lupauksen. Uhriteuraan luut kuopataan maahan. Toimituksen nimi on gulbet'se taka vesan ("alusta-lammas-uhri").

Vasiljev, joka uhrin saajana mainitsee mu-kilt'shinin, kertoo, että uuteen tupaan siirryttäessä annettu uhrilupaus täytetään tavallisesti seuraavana syksynä. Uhraamispäivänä ei saa mitään antaa pois talosta, eikä uhrieläintä saa teurastaa paljaalla maalla, vaan kuusen oksien päällä. Määrätyt ruumiinelimet, kuten oikean puolinen lapaluu, kylkiluu, pää, jalat, keuhkot ja maksa, ovat erikseen keitettävät. Osa kaikkia uhriruokia kuopataan alustaan. Hän kertoo lisäksi härkäuhrista, joka uuteen taloon muutettaessa teurastettiin pihalla. Pihalle tehtyyn kuoppaan haudattiin osa uhrilihaa ynnä luut maanhaltian hyväksi. Kasanin läänissä on Gavrilovin mukaan tällöin tapana uhrata korka-kuzolle paitsi mustia lampaita myös kotilintuja, paitsi kanoja.

Moving the Spirit — and Choosing the House Site (lines 150–171)

Että votjakeilla toisin paikoin uuteen tupaan muutettaessa on ollut tapana viedä haltia vanhasta asunnosta uuteen, olemme Aminoffin tiedonantojen perustuksella maininneet jo kuala-palvonnan yhteydessä. Myös Glazovin piirissä näyttää säilyneen muistoja mainitusta tavasta. Se käy selvästi ilmi Pervuhinin huomautuksesta, että kun korka-murt muuttaa isäntäväen mukana vanhasta uuteen tupaan, silloin sitä useimmiten nimitetään "vanhaksi ihmiseksi" (vuzh-murt). Korka-murtin kestityksestä (korka-murt sektan) on näillä seuduin enää vain se muisto olemassa, että kodin haltialle silloin oli teurastettava härkä.

Talon sijaa valitessaan votjakit ovat varsin tarkkoja, jotteivät mitenkään joutuisi perustamaan asumustaan paikkaan, missä pahat haltiat oleskelevat. Shestakov sanoo, että kun votjakki aikoo rakentaa itselleen uuden asunnon, kääntyy hän tietäjän puoleen, jotta tämä hänelle osoittaisi otollisen paikan. Aptiev, joka kuvailee Osan piirin votjakkeja, kertoo, että kun uusi talo on perustettava, poltetaan sen perustamispaikalla olkia siinä tapauksessa, että maassa sattuu olemaan polku, jotteivät pahat henget sitä myöten kulkisi. Gavrilov tietää Kasanin läänin votjakeilla olevan tapana asettua uutisrakennukseen heti, kun uuni on valmistunut, sillä muussa tapauksessa voisi siinä ruveta asustamaan peri (paholainen), jota sen jälkeen on vaikea karkoittaa.

The Barn Spirit — Gid-murt (lines 173–212)

Karjapihanhaltiaa votjakit nimittävät gid-murt ("karjapihaihminen") tai gid-kuzo ("karjapiha-isäntä"). Sekin on ihmisenkaltainen, hyvä haltia, joka asuen läävässä huolehtii karjasta ja sen lisääntymisestä sekä suojelee sitä pedoilta ynnä karjataudeilta. Karjapihanhaltia pitää huolta myös karjan ruuasta, sillä votjakit uskovat, että se karkoittaa vieraan virkaveljensä joka kerta, kun tämä tulee naapurin läävään rehuja varastamaan. Pervuhin kertoo Glasovin piirin votjakkien uskovan, että gid-murt pääasiallisesti asustaa hevostallissa. Niitä hevosia, joista se pitää, se vaalii ja ruokkii, palmikoipa toisinaan niiden harjankin ja hännän, mutta toisia, joita se vihaa, se kiusaa ajaen niitä yön aikana väsyksiin. Kertoja mainitsee tarinan, miten eräs isäntä siveli hevosensa selkään pihkaa ja aamulla tullessaan talliin näki siinä istuvan pienen, puolen kyynärän pituisen ukon. Toisen kertomuksen mukaan karjapihanhaltia ilmaantuu karhuna jättäen jälkeensä karhun jäljet.

Samoin kuin korka-murtille toimitetaan gid-murtillekin niin hyvin satunnaisia kuin määräaikaisia uhreja. Birskin piirin votjakeilla on karjatautien aikana tapana uhrata läävässä metso, kun lehmät sairastuvat, sekä haukipari hevosten terveydeksi. Muutamin seuduin on tapana toimittaa kerran kunkin varsan puolesta mainittu kalauhri, jotta hevonen tulisi loistavaksi ja välkkyväksi kuin hauki. Kaloja ei tällöin kuitenkaan ole tapana keittää, vaan ne kuopataan sellaisinaan karjapihaan.

Vuosittaiset uhrit karjapihanhaltian kunniaksi tapahtuvat sekä keväällä, jolloin karja lasketaan laitumelle, että syksyllä, kun se palaa takaisin läävään. Useimmilla seuduin on nykyään tullut tavaksi toimittaa keväällä vain lupausuhri leivällä tai puurolla, joka vasta syksyllä pannaan täytäntöön, jos karja laitumella ollessaan on pysynyt terveenä ja lisääntynyt. Uhri, johon ainoastaan perheenväki ottaa osaa, muistuttaa suuresti edelläkerrottua lattianalaista uhria, ainoa erotus on vain siinä, että gid-kuzolle tulevat uhriantimet kuopataan maahan karjapihaan. Uhrieläimetkin ovat samat kuin lattianalaisessa uhrissa. Kuvaillessaan erästä läävä-uhria Aminoff mainitsee, että uhrikuoppa kaivettiin karjapihan kattoa kannattavan patsaan juureen. Rukouksessa, jossa myös Inmarin nimi esiintyy, pyydetään karjapiha täyteen lihavia hevosia ja lypsäviä lehmiä. Miropoljskij sanoo gid-kuzolle luetun seuraavan rukouksen: "ole terve ja väkevä, karkoita vieras, varjele karjaa ja aja kaikki paha talosta".

The Sauna Spirit (lines 214–233)

Saunanhaltia on munt'so-murt ("sauna-ihminen") tai munt'so-kuzo ("sauna-isäntä"). Glazovin piirissä sitä nimitetään myös ted'i-murt ("valkoinen ihminen"). Se asuu saunan pimeässä loukossa ja on pitkän, keski-ikäisen miehen näköinen, valkoiseen paitaan ja virsuihin puettu olento. Sarapulin piirissä sillä on pitkät hiukset ja yksi silmä. Se puhuu ja itkee kuin rintalapsi. Ihmisille se näyttäytyy vain jonkun onnettomuuden edellä. Kasanin läänissä ynnä muilla eteläisillä votjakkialueilla se on pieni, kääpiön tapainen, karvainen olento. Saunanhaltia kujeilee saunassa kylpeytyvien kanssa, toisinaan se kätkee alusvaatteet, joskus se solmiaa paidanhihan tai kääntää sen nurin, häiriten siten pukeutumista. Luonteeltaan se on pahempi kuin edelliset haltiat. Saunaan ei ole hyvä mennä yksin eikä siellä sovi torua tai puhua ääneen. Samoin kuin tuvanhaltia vaihtaa saunanhaltiakin pienokaiset. Kummassakin tapauksessa käytetään amulettina rauta- tai muuta metallipalaa. Uhria ei viimeksimainitulle yleensä toimiteta. Ainoastaan Gavrilov tietää sille uhrattavan, kun uusi sauna on vihittävä virkaansa.

The Komi-Zyrian Parallels — Prayer when moving (lines 265–290)

Vertaillessa votjakkien kodinhaltioita naapurikansain vastaaviin huomaa, että ne ovat kaikissa kohdin viimeksimainittujen kaltaisia. Jo Pervuhin huomauttaa, ettei korka-murt Glazovin piirin votjakeilla eroa missään suhteessa venäläisten naapurien "domovoj" haltiasta, kutsutaanpa sitä toisinaan venäläisiltä lainatulla nimitykselläkin "susjetka". Samalla nimellä kutsuvat kodinhaltiaa myös syrjänit, joiden haltia-usko yleensä on mukautunut venäläisen kansanuskon mukaiseksi. Syrjänienkin "susjetka" asuu samoinkuin votjakkien, korka-murt tuvan lattian alla, minne sille on uhri asetettava. Heilläkin se on hyvä haltia, joka hoitaa ja suojelee taloutta. Mutta jos se suuttuu, tulee vastoinkäymisiä, käsityöt eivät menesty ja karja laihtuu, kodinhaltia kun laiminlyö niiden ruokinnan. Joskus se ahdistaa ihmistä painajaisena tai suutelee häntä unen aikana niin, että huuliin ilmestyy kipeitä rakkoja. Toisinaan se kehrää tai kolistelee kovasti, ikäänkuin rakentaisi jotakin, mutta tämä ei ole hyvä enne, sillä semmoista seuraa kuolema tai jokin muu onnettomuus. Uutistaloon siirtyessään on syrjäneilläkin ollut tapana lepyttää uhreilla kodinhaltiaa. Rogov kertoo, että kun syrjäni muuttaa uutistaloon, ottaa hän pyhimyksenkuvan nurkasta sekä astuu samalla vanhan kodin alustaan kutsuen kodinhaltiaa sanoen: "susjetkani, veliseni, lähtekäämme uuteen kotiin. Kuten asuimme vanhassa, eläkäämme myös uudessa kodissa. Rakasta karjaani ja perhekuntaani." Uudessa talossa asetetaan pyhimyksenkuva nurkkaan, mutta kodinhaltiaa kehoitetaan asettumaan alustaan. Syrjänien yleisen käsityksen mukaan talonhaltia muuttaa uuteen rakennukseen vasta sen jälkeen kuin tuvan uuni on valmistunut. Myöskin metsätuvissa uskovat syrjänit kodinhaltian asustavan.

Origins of Household Spirit Worship (lines 312–326)

Näin ollen näyttävät kaikki yllämainitut permalaisten kodinhaltiat olevan vieraita ja verrattain myöhäisen kulttuurin tuomia. Eivätkä edes kaikki rakennukset, joissa mainittujen haltiain uskotaan oleskelevan, ole aivan alkuperäisiä ja muinaisia. Jo korka-murtin lattianalainen asuinpaikka todistaa ilmeisesti, ettei tämä kodinhaltia ole voinut olla votjakkien palvoma vielä sinä aikana, jolloin he asuivat vanhassa kuala-asunnossa, siinä kun lattian alustaa ei ollenkaan ole. Mitä karjanhaltiaan gid-kuzoon tulee, on jo ennen osoitettu, että niin hyvin syrjänit kuin votjakit ovat palvoneet yleensä vain vainajia karjan suojelushenkinä. Lopuksi ansainnee mainitsemista vielä eräs seikka, johon jo Pervuhin on kiinnittänyt huomiota, etteivät nim. uudet, kehittyneemmät kodinhaltiat milloinkaan ole saaneet asuinsijakseen kualaa, jossa votjakkien omat, jo suomalais-ugrilaiselta ajalta polveutuvat kodin ja perheen suojelushenget, esi-isät oleskelevat.

Kilt'shin — The Birth-Deity (lines 857–938)

Votjakkien ihmisenkaltaisiin haltioihin, joskin suuresti muista eroten, on lisäksi luettava kilt'shin eli kildisin (Glaz. p.), jota valkean ulkomuotonsa ja pukunsa vuoksi kutsutaan myös nimellä ted'i kilt'shin ("valkoinen kiltsin"). Votjakit väittävät, että se on ihmisten ja Inmarin välittäjä. Kuten muista ihmisenkaltaisista haltioista on kilt'shinistäkin runsas määrä kertomuksia olemassa. Nämä eroavat kuitenkin edellisistä legendanomaisen sisältönsä puolesta. Niissä kerrotaan, miten kilt'shin ennen vanhaan kulki maan päällä tehden ihmeitä, lausuen ennustuksia sekä muistuttaen ihmisiä heidän velvollisuuksistaan kanssaihmisiään kohtaan. Joskus hän ilmaantuu myös erään toisen nimettömän henkilön seurassa. Hyvin yleinen kaikilla votjakkialueilla on kertomus kilt'shinistä viljamaan vaalijana. Sen mukaan hänellä on tapana kulkea pitkin pellonsarkojen välisiä pientareita, jotka kynnettäessä ovat jätettävät leveiksi, jottei vilja koskisi kilt'shinin valkoiseen viittaan. Kulkiessaan hän osoittaa kasveille hellyyttä nostamalla ja tukemalla tuulen kumoamia korsia. Pellon pientarella kulkevana nimitetään kilt'shiniä Sarapulin piirissä nimellä mezha-ut'is ("pientaren-vartia").

Monipuolisena suojelushenkenä kilt'shin on vähitellen alkanut syrjäyttää eräitä votjakkien vanhoja, alkuperäisempiä haltioita. Useimmiten on haltiain vaihdos kuitenkin enemmän vain nimellistä kuin todellista laatua, sillä entisiin haltioihin liittyvät uskomukset ynnä uhrimenot ovat useimmiten nimien vaihtuessa säilyneet muuttumattomina. Vanhan vu-murtin sijalle on tullut vu-kilt'shin, talonhaltiain sijalle dürt-kilt'shin ja gid-kilt'shin. Yleisempiä ovat dü("vilja")-kilt'shin sekä mu("maa")-kilt'shin. Yksinään kilt'shin, joskus myös nuni("lapsi")-kilt'shin, nimisenä votjakit palvovat mainittua jumaluusolentoa ainoastaan synnytyksen ja lasten suojelushaltiana. Senvuoksi on heillä tapana uhrata lapsen syntyessä kilt'shinille valkoinen lammas. Uhri, jota nimitetään kilt'shin-taka ("kilt'shin-lammas"), teurastetaan pihalla, jossa myös uhrin jätteet poltetaan tulessa. Rukouksessa pyydetään vastasyntyneelle onnea, terveyttä ja runsaasti elonpäiviä. Tavallisesti ei kilt'shin-uhria kuitenkaan toimiteta heti syntymäpäivänä, vaan aluksi tehdään vain uhrilupaus. Se seikka, ettei Glazovin piirissä tunneta kilt'shin-taka uhria, vaikka siellä on säilynyt hyvin alkuperäisiäkin synnyttämiseen liittyviä uhritapoja, kuten vainajien muistajaiset, herättää epäilystä, tokko eteläisten ja itäistenkään votjakkien kilt'shin-taka on omaperäistä laatua. Kuitenkin on huomattava, että tsheremisseilläkin tavataan aivan vastaava uhritoimitus.

Niin hyvin kilt'shinin ulkomuoto kuin hänen nimeensä liittyvät kertomukset osoittavat, että tämä haltia, sellaisena kuin se nykyään esiintyy, on sulautunut myöhemmän ajan legendaperäisiin jumaluusolentoihin. Vähävenäläisillä säilyneet runsaat legenda-aarteet, joissa on useita, jotka miltei sanasta sanaan vastaavat votjakkien kilt'shin-kertomuksia, osoittavat kumpaistenkin olevan yhtä kristillistä alkuperää. Sama käsitys on votjakeilla itsellään. Joskus kutsuvat he kilt'shiniä enkeliksi, joskus pyhimykseksi, joskus profetaksi. Hyvin yleisesti häntä verrataan myös Kristukseen. Ilmaantuupa Jeesus Kristus votjakkien rukouksissa toisinaan kilt'shinin synonyymina. Votjakkien legendanomaista kilt'shiniä vastaa tarkoin tsheremissien puirsho.

Joskus ilmaantuu miespuolisen kilt'shinin rinnalla myös naispuolinen kilt'shin-mumi. Ensi kerran mainitsee hänet Rytshkov kutsuen häntä "Kaldyni mumas" (synnyttämis-emo). Kirjailija lausuu, että tämä jumalatar on ensi sijalla Ilmerin (Inmar) jälkeen, ja että votjakit väittävät sen olevan Ilmerin äidin. Naiset rukoilevat siltä lapsen synnyttämistä ja neitoset onnellista miehelään joutumista sekä antavat sille uhriksi valkoisen lampaan. Georgi kutsuu sitä "Mukalzin", "Mutzien kalzin" ja "Mumu kalzyn" ja kertoo, että votjakit pitävät sitä Inmarin äitinä, joka hallitsee maan satoa sekä ihmisten ja eläinten hedelmällisyyttä. Myöhemmänkin ajan lähdekirjallisuudessa esiintyvät samat nimet tarkistamatta Georgilta lainattuina. Pallas, jonka esitys on edellämainittua vanhempi, mainitsee ainoastaan nimet "Mu kalzin" ja "Muldsien kalzin" maan jumaluuden nimityksinä. Varsin otaksuttavaa on, että muzem-mumi ("maa-emo"), joka myöhemmin tulee puheeksi, on vaikuttanut mu-kilt'shinin sukupuoleen. Ainakin nykyään vastaa mu-kilt'shin mumi sekä käsitteellisesti että uhriensa puolesta muzem-mumia. Miten lieneekin, joka tapauksessa puhutaan Rytshkovin tiedonannossa naispuolisesta kilt'shinistä synnytyksen jumalattarena. Vaikkakin hänen lauseessaan, että votjakit sanovat "Kaldyni mumas"-haltiattaren olevan Jumalan (Ilmerin) äidin, on jotakin legendanomaista, näyttää kuitenkin todennäköiseltä, että kilt'shin on ollut permalaisilla jo pakanuuden aikainen sikiämisen ja syntymisen haltia. Siihen viittaa itse haltian nimikin, joka johtuu sanasta kildini ("siittää, synnyttää, luoda"). Rytshkovin mainitsemaa "Kaldyni mumas" jumalatarta vastaa tarkoin tsheremissien shotshen-ava ("synty-emo").

Source Colophon

The Finnish source text above is extracted verbatim from Uno Holmberg, Permalaisten uskonto (Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1914). Accessed via Project Gutenberg ebook #61164, plain text edition. The text is in the public domain. Line numbers are approximate references to the staged source extract at Tulku/Tools/uralic/holmberg_permi_cosmogony.txt, Sections 6–7 of the original work.

🌲